Uutta energiaa, osa 2

By | huhtikuu 7, 2011

Maaliskuun 2011 lopussa Suomessa saatiin voimaan uusiutuvan energian syöttötariffijärjestelmä puulla, tuulivoimalla ja biokaasulla tuotetulle sähkölle. Esimerkiksi tuulivoiman tuottajalle taataan seuraaviksi 12 vuodeksi 83,5 euron hinta jokaisesta myllyn jauhamasta megawattitunnista. Sähkön markkinahinta oli viime vuonna keskimäärin 56,6 euroa megawattitunnilta.

Ensimmäisen kahden viikon aikana ei ole näkynyt tuulivoimaloiden rakennusryntäystä. Tämä on yllätys, sillä VTT:n tutkijat arvioivat, että tällä hintatasolla bisneksen pitäisi kannattaa rannikolla ja tuntureilla, ja monin paikoin sisämaassakin.

Suomi on tuulivoiman kehitysmaa. Tällä haavaa vain 0,3 % sähköstä tuotetaan tuulivoimalla. EU:n keskiarvo on tällä hetkellä 5 %, vuonna 2020 tavoitteena on 14% markkinaosuus sähköntuotannosta. Muissa EU-maissa syöttötariffiporkkana näyttää toimineen. Suomessa naureskellaan tuulivoimasta paasaaville viherpiiperöille, mutta tuulivoimayrittäjät ympäri Eurooppaa tienaavat rahaa.

Tuulivoiman markkinaosuus eri maissa

Tuulivoimatuotannon osuus eri maiden kokonaissähkönkulutuksesta. Lähde :The European Wind Energy Association (EWEA), 2010 statistics. http://www.ewea.org/


Leave Your Comment

Your email will not be published or shared. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>